![]() |
| Kilparata tehty sunnuntain kisoja varten |
Kävimme taas siskoni Kristinan kanssa maastoiluttamassa hevosia. Antti oli edellisenä päivänä ollut virtava joten tänään se sai juosta liinassa ihan kunnolla.
Peggy sai lähteä vetohevoseksi 3 -vuotiaalle Ripalle maastoon. Peggy on sen verran selväpäinen ja peloton että Ripakin tunsi olevansa turvassa, sen kanssa kyllä mentiin tällä kertaa maastakäsin sillä se on pelännyt hieman autoja. Nyt onneksi kävi niin, että ei pelännyt mitään ja oli erittäin rauhallinen joten ensi viikolla kokeilemme mennä selästä maastoon!
Peggy sai vielä jatkaa maastoilua sillä se pääsi Ripan kanssa vain kävelylenkille n. 15 min. Otettiin Copper mukaan maastoon. Copperilla riitti taas virtaa ja aluksi ei suostunut kulkemaan ensimmäisenä vaan Peggyn piti aina tarkistaa ettei ole mitään mörköjä.. Kotiin päin kyllä halusi olla ensimmäisenä ja Peggy jäikin vähän taakse kun Copperilla oli niin paljon virtaa. Näiden kanssa käytiin tunnin lenkki, reippaasti.
Sandyn ja Palleron kanssa käytiin vain puolen tunnin lenkki kun aika rupesi loppumaan. Tehtiin kuitenkin reippaita pätkiä ja saivat kävellä pitkään alussa ja lopussa. Pallerolla oli myös virtaa ja Sandy kyllä pysyi kannoilla sillä sekin innostui kun vähän innostin sitä. :)
Oli taas kivaa tallilla ja hepat oli hienosti, niinkuin aina.
Terkuin Natalia
Ainiin ohessa muutamia kuvia mitä otin uusista hevosista, jotka olivat tulleet viime viikolla.
![]() |
| Kristina ja Masi |
![]() |
| Tammat Samu ja Mimmi |
![]() |
| Uudet 2 -vuotiaat varsat |





Ei kommentteja:
Lähetä kommentti